Muista nämä 5 asiaa tankkauspumpun valinnassa!

Tietoa myös siitä, miten voit välttää pahimmat riidat sukupolvien väillä.  

”Ja mitä pumppuvaihtoehtoa olitte ajatelleet” kysyin täysin viattomasti KoneAgria –näyttelyssä osastollemme tulleilta isältä ja pojalta. Tästä kehkeytyi heidän välilleen osittain kiivaskin keskustelu käsipumpun ja tehokkaan sähköpumpun valinnasta.  Vanha isäntä puolusti käsipumpun valintaa, ehkä osittain säästösyistä ja osittain vain vanhan tottumuksen vuoksi. Poika oli silminnähden järkyttynyt siitä, että uutta hankittaessa ei parannettaisi säiliön ominaisuuksia ja samalla lisättäisi tilan tehokkuutta. Hänen vahva mielipiteensä oli, että heidän tulisi hankkia perusversiota jopa vähän tehokkaampi sähköpumppu.

Tuo sananvaihto ei ollut ihan poikkeuksellinen. Siinä yhdessä keskustellessamme kävimme läpi oikeastaan ne hyvin tyypilliset tankkauspumpun hankinnan yhteydessä esille tulevat asiat.  Listaan ne tähän helpottamaan muidenkin, ehkä sopuisampaa, päätöksentekoa.

1. Käsipumppukin on ok!

Vanhan käsipumpun vaihtaminen uuteen on usein riittävä toimenpide. Uudessa käsipumpussa on nostotehoa joka tapauksessa paremmin kuin siinä vuosikymmeniä vanhassa jo vähän väsähtäneessä pumpussa. Uutta säiliötä ostaessa yllättävän moni vielä valitseekin käsipumppuvaihtoehdon, ehkä kuitenkin vain vanhan tavan vuoksi.   Meillä on Suomessa suhteellisen paljon käsipumpulla varustettuja säiliöitä. Muualla Euroopassa sähköpumppu on asiakkailla ihan ehdoton vaatimus, se otetaan, ellei olosuhteiden vuoksi tarvita muita vaihtoehtoja.

Ylihärmä elokuu 2010 029

2. Lappovirtauksen estin

Mikäli vaihdat vanhan käsipumpun uuteen käsipumppuun, niin varmista kuitenkin, että säiliössäsi / käsipumpussasi on lappovirtauksen estin ts. laponesto toteutettu. Mikäli laponestoa ei ole, niin on mahdollista, että säiliöösi voi toteuttaa laponeston yksinkertaisesti tilaamalla pumpputilauksen yhteydessä uuden käyrän.   Tämä toki edellyttää, että laponeston toinen pää olisi mahdollista yhdistää säiliöön tai esimerkiksi ilmaputkeen. Mikäli laponeston toteutus ei ole mahdollista, on syytä harkita säiliön vaihtamista uuteen tai uusia laponesto vanhan säiliön peruskunnostuksen yhteydessä.

Sähköpumpun osalta laponesto toteutuu automaattipistoolin avulla ja sillä, että sähkövirran tulo on katkaistu.

Tämän linkin takaa löydät Laponeston kuva :n, kuvassa se on toteutettu vanhaan säiliöön.

3. Lukollinen kaappi vai ei kaappia

Käsipumppu on hyvä olla aina lukkojen takana pumppukaapissa. Sähköpumpuissa Cube –mallin pumput lukitaan riippulukolla pistoolin kahvasta, mutta todella suosittua on myös hankkia sähköpumppu valmiina lukollisessa pumppukaapissa.   Monelle on tärkeää, että kaappi pitää pistoolin kärjen aina suojassa lumelta ja kosteudelta. Se myös tarkoittaa häiriöttömämpää tankkausta säänvaihteluista huolimatta.

 

4. Sähköpumppuun saa vedenerottimen

Vedenerotin/suodatin on entistä tärkeämpi lisävaruste. Lähes kaikkiin sähköpumppuihin on mahdollista asentaa vedenerottimet tai ne tulevat meiltä tehtaalta asennettuna valmiina. Huomioi, että jokaiseen pumppumalliin vedenerottimen jälkiasennus ei ole ihan yksinkertaista, joten paras olisi tilata pumppu ja vedenerotin samalla.

5. Hinta

Tankkauspumpun hinta on tärkeä tekijä valinnassa. Kaikilla on selvä käsitys siitä, että käsipumppu on hankintahinnaltaan edullisempi kuin sähköpumppu. Kuitenkaan aina ei ole selvillä se, mitä laadukkaimmat edulliset sähköpumput maksavat. Parhaimmillaan hintaeroa ei ole kuin joitakin satasia, toki tehokkaimmista perusmalleista vedenerottimineen saa pulitta monikertaisen määrän käsipumppuun nähden. Pumpuille kertyy käyttökertoja kuitenkin tilalla runsaasti, valinta käsipumpun ja sähköpumpun väillä tulisikin suhteuttaa tankkausmääriin ja kertoihin.  Hintavaihtoehtoja voit katsoa esimerkiksi verkkokaupastamme: farmexkauppa.

Muista vielä tämä; kukaan ei ole harmitellut sähköpumpun hankintaa jälkikäteen

Sähköpumppuun voi investoida ihan järkisyistä sillä sähköpumpussa on aina varusteena automaattipistooli, mikä tarkoittaa siistiä ja kätevää käyttöä. Mittarin avulla pystyy tankkauksen aikana seuraamaan tankkausmääriä sekä paremmin valvomaan kulutusta. Mikäli pystyt tuomaan sähköt pumpulle vain tankkauksen ajaksi, niin sillä hankaloitat myös luvatonta pumpulla käyntiä.

Tähän mennessä ei ole kukaan tullut voivottelemaan, että olisi pitänyt sittenkin tyytyä siihen käsipumppuun. Käyttämämme sähköpumput ovat hyvin toimintavarmoja. Tietysti ongelmia aina tulee, mutta ne ovat olleet ainakin meidän tapauksissamme yksittäisiä juttuja. Automaattipistoolin häiriöistä ja korjaamisesta voit lukea aikaisemmasta blogikirjoituksesta.

Tiesithän, että peruskunnostuksen yhteydessä on myös hyvä mahdollisuus miettiä uuden pumpun hankintaa.

Alussa kuvaamani keskustelu päättyi siihen, että vanha isäntä vielä viimeiseen asti halusi valita käsipumpun, kun sähköä ei ollut helppo järjestää säiliölle. Hyvä juttu on se, että heidän valitsemaansa FARMEX 32, 3200l säiliössä on mahdollista vielä muuttaa tilannetta, pumppuvalinnan ei tarvitse olla lopullinen. FARMEX säiliöissä kun on vakiovarusteena pumppuyhde mikä soveltuu sekä käsipumpulle että sähköpumpulle. Pumppuyhteessä on aina imuputken päässä takaiskuventtiili ja sihti, mitkä toki tuovat käyttömukavuutta myös sille käsipumpulle.   Vaikka ihan kaikki sähköpumppumallit eivät ole jälkiasennettavissa, niin poika rauhoittui ja tyytyi tähän tilanteeseen, ainakin siis hetkeksi.

 

 

Mainokset

Energiansäästöviikko – huolloilla energiatehokkuutta!

Asianmukaisesti huollettu öljylämmityslaitteisto on energiatehokas. Kunnossa oleva laitteisto myös säästää euroja: se toimii kuten pitää ja polttoöljyn kulutus on pienempi verrattuna huoltamattomaan laitteistoon. Energiansäästöviikolla 9.-15. lokakuuta huoltojen merkityksestä muistuttaa Öljyalan Palvelukeskuksen uusi video.

Uuden, huoltojen tärkeyttä korostavan videon lisäksi Öljyalan Palvelukeskus opastaa lämmittäjiä muutenkin vastuulliseen energiankäyttöön. Verkkosivuilta www.oljylammitys.fi löytyy muun muassa energiansäästön tietopaketti.

-Öljylämmitysjärjestelmä on yleensä varmatoimista tekniikkaa, joten joskus niin sanotut vuosihuollot saattavat unohtua, vaikka niiden aika jo olisikin. Liian pitkälle huoltoja ei kannata lykätä, jotta järjestelmä toimii kuten tarkoitus on, muistuttaa erityisasiantuntija Eero Otronen Öljyalan Palvelukeskuksesta.

Tässä muistisääntö

Polttimen osalta muistisääntönä voi pitää sitä, että huolto kannattaa teettää aina, kun on kulutettu 5 000 litraa öljyä tai vähintään joka toinen vuosi. Huoltoliike tarkastaa ja puhdistaa polttimen osat ja vaihtaa suuttimen sekä tekee puhdistetulle kattilalle polttimen säädöt, jotka laitetaan kohdalleen savukaasuanalysaattorin avulla.

Kattila puhdistetaan kerran vuodessa, vanha kattila useammin. Kattilan hormi pitää nuohota kerran vuodessa.

Vanhojen kattiloiden osalta on hyvä miettiä myös sitä, milloin olisi uusimisen aika, koska kovin iäkkäät kattilat eivät vastaa nykyajan energiatehokkuusvaatimuksia.

Vaihtamista kannattaa ruveta suunnittelemaan kattilan ollessa 20-25 vuotta vanha. Jos kattila on asennettu ennen vuotta 1985, on korkea aika uusia se. Samalla voi pyytää asiantuntija-arvion siitä, kaipaisiko lämmitysjärjestelmä muuten tai joku sen osa päivitystä.

Uuden kattilan avulla lämmityksen energiatehokkuus paranee selvästi ja öljynkulutus vähenee, mikä pienentää polttoainelaskua. Lisäksi uusi kattila on toimintavarma vanhaan verrattuna.

Poltinhuolto luvanvaraista toimintaa

Öljypolttimen huolto on luvanvaraista toimintaa.

Kun huolto on ajankohtaista, voi ottaa yhteyden tuttuun huoltoliikkeeseen tai katsoa ammattilaisten yhteystietoja verkosta, esimerkiksi Lämmitysenergia Yhdistyksen sivujen urakoitsijahausta www.ley.fi. Verkosta löytyvät luonnollisesti myös huoltoliikkeiden omat verkkosivut yhteystietoineen. Myös naapureilta voi saada hyviä vinkkejä huoltoliikkeistä.

Energiansäästön tietopaketti

Video

Lisätietoja: Öljyalan Palvelukeskus, erityisasiantuntija Eero Otronen, puh. 040 861 8481, etunimi.sukunimi(at)oil.fi

Artikkeli lainattu suoraan Öljy- ja Biopolttoaineala ry:n uutiskirjeestä 9.10.2017.

 

Muista nämä 3 asiaa kasvinsuojeluaineiden varastoinnissa

Maailma on muuttunut monessa asiassa tiedostavampaan suuntaan, sillä ennen kasvinsuojeluaineita on voitu säilyttää huolettomasti samassa maakellarissa syötävien vihannesten kanssa.  
 
Lanseerasimme ensimmäisen kasvinsuojeluainekaappimallin Suomessa jo vuonna 2011.  Kasvinsuojeluaineiden varastoinnista on meille tullut tänä aikana useita kysymyksiä.  Nyt olemme tuomassa markkinoille uutta FARMEX KS120 -kaappimallia, siksi on ajankohtaista listata nämä 3 asiaa kasvinsuojeluaineiden varastoinnista. 

082011 003

 

1. Turvallisuus  

Lukittu kasvinsuojeluainekaappi erottaa selvästi kasvinsuojeluaineet muista tuotteista, kuten elintarvikkeista ja rehuista. Vanhoja kylmäkalusteita ja arkkupakastimia, jopa maakellaria, moni on käyttänyt torjunta-aineiden varastointipaikkana, mutta vaaratilanteiden välttämiseksi tämä ei ole enää suotavaa.  
Maatilojen tilatarkastuksissa näihin säilytysasioihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota. 
Kasvinsuojeluaineet tulisi varastoida alkuperäispakkauksissa. Vaaratilanteita voisi syntyä, mikäli käytöstä ylijäänyttä ruskeaa perunantorjunta-ainetta olisi kaadettu limsapulloon säilytykseen ja pullo olisi sijoitettuna vanhaan kylmäkalusteeseen. 

Varmista, että tilallasi kasvinsuojeluaineet varastoidaan turvallisesti erillään elintarvikkeista sekä rehuista – ja aina alkuperäispakkauksissa!
2. Kaikki yhdessä paikassa

Kaikki kasvinsuojeluaineet löytyvät nopeasti samasta paikasta, kun ne on sijoitettu yhteen kasvinsuojeluainekaappiin. Voit varastoida kasvinsuojeluainekaapin hyllyille myös  muut vastaavat erillään pidettävät aineet, kuten muurahaismyrkyt ja tuholaistorjunta-aineet.  Silloin nekin ovat helposti löydettävissä, mutta kuitenkin lukittujen ovien takana lasten ja eläinten ulottumattomissa.
Mikäli varastoit kasvinsuojeluaineita muualla kuin kasvinsuojeluainekaapissa, niin pyri ainakin löytämään turvallinen varastointipaikka, mihin saat kaikki erillään pidettävät aineet mahtumaan samaan paikkaan. 
3. Lainmukaisuus
 
Torjunta-aineiden varastoinnista säädetään kemikaalilaissa 1259/2006. Lain mukaan haitallisten ja myrkyllisten kasvinsuojeluaineiden pääsy ympäristöön on estettävä ja myrkylliset aineet on säilytettävä lukitussa tilassa. Muiden tuotteiden varastointia samassa tilassa kasvinsuojeluaineiden kanssa tulee välttää.  Varastointi tulee järjestää erillisessä, kuivassa ja lämpimässä huoneessa, jossa on kunnollinen ilmanvaihto. 
Kasvinsuojeluaineiden varastoinnin lainmukaisuus ja lain vaatimukset on hyvä opetella, jolloin omaan tilanteeseen sopivan ratkaisun löytäminen on helpompaa.   Hankkimalla valmiin kemikaalikaapin, voi varmistua siitä että varastointi tulee asianmukaisesti järjestettyä.  Varastointipaikassa ei tulisi olla lattiakaivoa, mikäli kuitenkin tilassa on lattiakaivo tulee se ehdottomasti pitävästi suojata valumien varalta.  
Varmista, että kasvinsuojeluaineiden varastopaikka on lainmukainen ja mahdollisten valumien pääsy ympäristöön on estetty.
 
FARMEX KS120 uutuustuote on helppo ottaa käyttöön!
Tiesithän, että FARMEX kasvinsuojeluainekaapit ovat aina suoraan valmiita käyttöön otettaviksi, sillä ne myydään valmiiksi koottuina.  Kaapit täyttävät myös kemikaalilain vaatimukset kasvinsuojeluaineiden varastoinnista. 
FARMEX kasvinsuojeluainekaapin hyllyjen alle on sijoitettu valuma-altaat.   Mahdolliset valumat on nopea tarkistaa hyllyn alla olevasta ulos vedettävästä valuma-altaasta.   Tuote on myös varustettu asianmukaisin varoitusmerkinnöin.
Joustavaksi käytännöksi on muodostunut se, että kaappeja hankitaan ensin yksi, jotta lain vaatimus täyttyy heti. Myöhemmin varastointitarpeen mahdollisesti muuttuessa hankitaan lisää kaappitilaa.
 
FARMEX KS kaappeja löytyy kahta kokoa; korkeampi 180 cm korkea tai 120 cm korkea uusi malli. Leveydeltään kaapit ovat 100 cm ja syvyydeltään 42 cm. Lainmukainen ilmanvaihto toteutetaan ovien ja sivuseinämien kautta. Kaapissa on myös turvallinen seinäkiinnitys ja integroitu lukko sisältäen kaksi kappaletta avaimia.
FARMEX -kasvinsuojeluainekaapin uusi malli on jo saatavilla verkkokaupasta http://www.farmtools.fi sekä ensiesittelyssä FARMEX KS120 KoneAgria-näyttelyssä 12.10.-14.10. Tampereella.
KA_KoneAgria-tre_NETTI

Hyvää bioenergiapäivää!

Tänään 1.9.2017 vietetään Suomessa bioenergiapäivää.  Päivän kunniaksi julkaisen Bioenergia ry:n tiedotteen: Budjetissa hyvää ja huonoa.

Suomi juhlii tänään bioenergiapäivää. Syyskuun ensimmäisestä päivästä vuoden loppuun Suomi pärjäisi laskennallisesti pelkällä bioenergialla. Eurostatin ja eurooppalaisen bioenergiajärjestö AEBIOMin mukaan bioenergian osuus Suomen kokonaisloppukulutuksesta on 33%. Bioenergia on suurin kaikista Suomen energianlähteistä.

logo_bio

Budjetissa hyvää ja huonoa

Tiedote. Julkaistu: 31.08.2017, 16:39 Bioenergia ry

Uusiutuvan energian investointien ja Metso-ohjelman lisärahoitus ansaitsee kiitosta. Moitteita puolestaan saa se, että hallituksen linjaukset eivät edistä vähäpäästöistä liikennettä teknologianeutraalisti.

Tänään 1.9.2017 vietetään Suomessa bioenergiapäivää.

Bioenergia ry löytää tänään (31.8.2017) esitetystä vuoden 2018 budjetista sekä hyviä että huonoja piirteitä.

– Olemme tyytyväisiä, että uusiutuvan energian investointeihin ja Metso-ohjelmaan kohdennetaan lisärahoitusta. Siirtymä pois fossiilisista polttoaineista näyttäisi vauhdittuvan, mikä on oikea suunta. Liikenteen osalta olemme kuitenkin pettyneitä siihen, että on lähdetty poimimaan teknologioita eikä edistetä vähäpäästöistä liikennettä teknologianeutraalisti. Toimenpiteiden vaikutukset päästöihin jäivät epäselviksi, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Hallituksen tavoitteena on saada Suomen teille 50 000 kaasuautoa vuoteen 2030 mennessä. Hankintatukea ei kuitenkaan nyt saisi uuden kaasuauton hankintaan. Biokaasu ohitettiin myös joukkoliikenteen osalta, jossa budjetti keskittyy täysin sähköistämiseen. Romutuspalkkion osaltakaan kokemukset eivät ole olleet rohkaisevia: edellisellä kierroksella palkkio ei edistänyt vähäpäästöisten kaasu- tai flexifuelautojen hankintaa. Budjetti ei myöskään tarjoa kannustimia lisätä markkinoille tuodun 100 % uusiutuvan dieselin käyttöä.

Bioenergia ry pitääkin tärkeänä, että budjetin jatkotoimeenpanossa hallitus arvioi yksittäisten toimien kustannustehokkuutta ja vaikutuksia päästöihin. Tämä koskee erityisesti uutta 24 miljoonan euron hankintatukea täyssähköautojen hankintaan sekä kaasu- ja flexfuel-autojen konvertointiin.

– Nyt päätetyn summan toimeenpanossa tulee arvioida huolellisesti järjestelmän ja luodun kannustimen vaikutukset ja eri vaihtoehtojen kustannustehokkuus. Täyssähköautojen keskihinta on vielä yli 40 000 euroa ja nyt on puhuttu todella pienistä tukisummista. Kaikki uusiutuvia hyödyntävät teknologiat tulisi olla vertailussa mukana, Laurikka jatkaa.

Lisätietoja: Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka, puh. 040 163 0465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi

Bioenergia ry (www.bioenergia.fi) on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää bioenergian ja turpeen tuotannon, käytön, kilpailukyvyn ja taloudellisuuden yleisiä edellytyksiä kestävästi. Bioenergia ry:n tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta viisaasti edistämällä kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa.

Laaja keinovalikoima tarpeen liikenteen päästöjen vähentämiseksi

Julkaisen blogissa Öljy ja Biopolttoainealan tiedotteen suoraan lainattuna.   Näkökulmassa tuodaan mielestäni erinomaisen laajasti esille nestemäisten biopolttoaineiden hyödyt liikennepäästöjen vähentämiseksi.  

logo_0_0

Tiedote 30.8.2017: Laaja keinovalikoima tarpeen liikenteen päästöjen vähentämiseksi 

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama parlamentaarinen liikennetyöryhmä julkisti väliraportin päästövähennyksiin liittyvistä esityksistä 30.8.2017. Työryhmä ehdottaa liikenteen päästöjen vähentämiseksi laajaa keinovalikoimaa.

-Työryhmä on todennut jälleen kertaalleen tosiasian, että liikenteelle asetettuun haastavaan päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan monipuolinen työkalupakki. Kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden erittäin merkittävä rooli liikennepäästöjen vähentämisessä tunnistetaan myös hyvin työryhmän väliraportissa, toteaa toimitusjohtaja Helena Vänskä Öljy- ja biopolttoaineala ry:stä.

-Hyvälaatuiset ja kestävästi tuotetut nestemäiset biopolttoaineet ovat jo nyt olemassa oleva tehokas päästövähennyskeino. Ne sopivat hyvin käytettäväksi Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen maassa. Biopolttoaineiden käytön lisääminen on energiatehokkuuden ohella nopein ja kustannustehokkain sekä kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaisin tapa vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, huomauttaa Vänskä.

-Nestemäisten biopolttoaineiden etuna on, ettei niiden käyttö vaadi suuria muutoksia tai lisäinvestointeja nykyiseen infrastruktuuriin eli autokantaan ja jakelujärjestelmään. Sen sijaan esimerkiksi sähkö ja kaasu vaativat kokonaan uuden laajamittaisen jakeluverkoston ja uudet ajoneuvot, joiden hankinnan tukeminen ei erityisesti kalliimpien autojen osalta täytä kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta, summaa Vänskä.

Liikenteen veropohjaa laajennettava

-Kun esillä on runsaasti esityksiä ja toiveita liikenteen tulevaisuuteen ja erilaisiin tukiin liittyen, tulee myös käynnistää keskustelu veropohjan ja liikenteen verotuksen laajentamiseksi kattamaan nestemäisten polttoaineiden lisäksi myös muut liikenteen käyttövoimat, toteaa Vänskä.

Nykyisin kestävästi tuotetut nestemäiset biopolttoaineet maksavat liikenteen polttoaineveromallin mukaista valmisteveroa täysimääräisesti. Sen sijaan liikenteen biokaasu on vapautettu valmisteverosta, maakaasu maksaa lämmityspolttoaineiden alempaa veroa ja sähkö huomattavasti alempaa sähköveroa eli näitä liikenteen energiamuotoja ei veroteta liikenteen veromallin mukaisesti.

-Teknologianeutraali liikenteen polttoaine- ja käyttövoimaverotus, joka perustuu eri vaihtoehtojen hiilidioksidipäästöihin ja energiasisältöön ja kattaa kaikki vaihtoehdot, on tulevaisuudessa ainoa kestävä verotusvaihtoehto sekä ilmaston että valtion verotulojen kannalta, sanoo Vänskä.

Lisätietoja: Öljy- ja biopolttoaineala ry, toimitusjohtaja Helena Vänskä, puh. 040 581 6786

Sadesää – hyvä messusää?

 

Maataloustarvike- ja konetapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Urakointi – ja metsäalan tapahtumia on myös runsaasti. Polttoöljysäiliöiden osalta on valikoitunut tälle vuodelle päätapahtumiksi Farmari näyttely Seinäjoella 14.-17.6. ja MAXPO –messut 7.-9.9.2017 Hyvinkäällä.   Myöhemmin syksyllä olemme mukana myös KoneForum -tapahtumassa Tampereella.

IMG_7639

Messutapahtumiin osallistuminen päätetään vuosittain ja päätapahtumat merkitään aina hyvissä ajoin kalenteriin. Kuitenkin messuvalmisteluihin liittyy erityinen ominaispiirre, minkä uskon pätevän niin isompiin kuin pienempiinkin toimijoihin. Valmistelut aloitetaan hyvissä ajoin; valitaan mukaan otettavat tuotteet, sovitaan matkajärjestelyt, läpikäydään osaston paikka, pientä hässäkkää on jo siinä vaiheessa kun valitaan mukaan otettava muu osaston tarpeisto.  Siinä usein käykin niin, että messutapahtumiin liittyvän markkinointimateriaalin etukäteistarkistus jääkin tekemättä ja hankinnat pitää tehdä viimetipassa. Kuten viimeksi, toukokuun Proforest tapahtumaan Haapavedelle lähtiessä, esitemateriaalit saatiin järjestettyä vain päivää ennen h-hetkeä mukaan pakattavaksi. Onneksi ei koskaan ole käynyt niin, kuten eräälle hollantilaiselle edustajalle Tarton Maamess messuilla, että kaikki muu on paikalla, paitsi itse esiteltävät tuotteet.

IMG_7714

On hyvä, että kevään ja kesän ulkotapahtumissa on tilaa ja mahdollisuuksia esitellä näyttävästi koneita. Mutta mikä onkaan näyttelyissä toimijoiden ja esittelijöiden kannalta paras messusää? Viimeksi neljä vuotta sitten Farmarissa koettiin kaikenlaista säätä, ensimmäisinä päivinä tuuli oli niin kova, että vaikka roikuin esittelyteltan nurkassa, niin silti melkein teltta ja minä lähdettiin esitteineen päivineen lentoon. Usein kesätapahtumissa on erittäin kylmää ja sateista tai sitten joskus todella paahteista, usein jopa saman tapahtuman eri päivinä säät vaihtelevat suuresti.

IMG_8681.JPG

Useiden vuosien kokemuksen jälkeen olisin päätymässä siihen, että paras messusää on se, kun sääennuste menee vähän pieleen. Paras olisi, kun ennuste lupaisi päiväksi hieman huonoa säätä, että ei voi oikein peltotöitä tehdä, mutta sitten toteutuukin hyvä poutasää. Silloin väki tulee mukavasti paikalle, viihtyy tilaisuudessa pitkään ja keskusteluja tuotteista syntyy hyvin.   Toivottavasti tapaamme tulevissa tapahtumissa !

farmari2017_olemmemukana_logo

Ei voi olla totta – en saa polttoainetta vaikka olisi rahaakin!

Ei voi olla totta – en saa polttoainetta vaikka olisi rahaakin!

Huoltovarmuus on varautumista ja sujuvuutta häiriö- ja poikkeustilanteissa. Energiansaannin keskeytyminen on yksi keskeisistä yhteiskunnan taloudellista toimintakykyä vaarantava uhka.  Huoltovarmuuskeskus on lakisääteisesti varmistamassa yhteiskuntamme toimivuutta kriisitilanteissa.

hvk-frontpage.jpg

Uhkat liittyvät usein kansainvälisiin riippuvuuksiin

Taloutemme riippuvuus ulkomaisista verkostoista ja logististen järjestelmien toimivuudesta on kasvanut. Vakavimpana uhkana huoltovarmuudelle pidetään tilannetta, jossa mahdollisuus tuottaa tai hankkia ulkomailta huoltovarmuuden kannalta kriittisiä tavaroita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut.

Muita keskeisiä yhteiskunnan taloudellista toimintakykyä vaarantavia uhkia ovat sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien häiriintyminen, energiansaannin keskeytyminen, väestön terveyden ja toimintakyvyn vakava häiriintyminen sekä laajavaikutteiset luonnononnettomuudet ja ympäristökatastrofit. Myös vaarallisten tartuntatautien leviämisen riski on nykypäivänä suuri.

Sellaiset turvallisuuspolitiikkaan liittyvät uhat kuten aseelliset konfliktit lähialueillamme, joista aiheutuisi fyysistä uhkaa esimerkiksi Itämeren alueen liikenteelle, ovat onneksemme vähentyneet. Myös turvallisuuspoliittiset uhkat ovat kuitenkin edelleen osa tehtävää varautumissuunnittelua.

Polttoainevarastot maatilalla ja omassa taloudessa

Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla on hienosti kuvattu, mitä vaikutuksia suomalaiseen arkeen on jos jokin korttitalon kortti, eli jokin yhteiskunnan osanen otetaan pois. Kahvi, kivihiili, öljy ja muut tuontituotteet – Huoltovarmuuskeskus huolehtii, että tuotteet pääsevät perille. Varmuusvarastoja on mm. lääkkeistä ja öljystä.  Sähkökatkon aikana polttoaineen tankkaus huoltoasemilla ei ole mahdollista vaikka rahaa olisi.  Huoltovarmuuskeskus, linkki videoon.

Huoltovarmuuden kannalta olennaista ei ole miettiä kriisien tai häiriöiden alkuperäisiä syitä, vaan niiden vaikutuksia taloudellisiin ydintoimintoihin.

Maatilalla on tärkeää huolehtia riittävästä polttoöljysäiliökapasiteetista myös huoltovarmuuden kannalta. Polttoöljyntarve on hyvin tiloilla ennakoitavissa, joten ei ole estettä varastoida polttoöljyä riittävästi jo aikaisin keväällä sekä syksyllä. Muina aikoina, mahdollisten uhkien toteutuessa, maatiloilla varastoitava polttoöljy on arvokas lisä muun yhteiskunnan huoltovarmuuteen.

Farmtools Oy kuuluu Öljy- ja kaasutekniikka ry:n jäsenenä Huoltovarmuuskeskuksen Energiahuollon Öljypooliin. Jokainen meistä voi kuitenkin olla näissä asioissa mukana omatoimisesti, hakeutumalla jonkin kansalaisjärjestön toimintaan –varmuuden vuoksi!

Lähde ja kuvat: Huoltovarmuuskeskus