Talvitankkaus -automaattipistooli rikki?

Mitä tehdä jos automaattipistooli ei toimi?

IMG_5002

Talviolosuhteissa farmarisäiliöstä tankatessa voi tulla joskus hankaluuksia.  Tässä artikkelissa automaattipistoolin toimintahäiriöihin liittyen muutama käytännön vinkki.

Joskus automaattipistoolin laukaisin ei toimi, se katkaisee polttoöljyn syötön liian aikaisin tai vaihtoehtoisesti liian myöhään. Näin voi käydä, vaikka kysymyksessä olisi laadukkaampikin kapistus. Jos automaattipistooli näyttää ehjältä ja tiedät, ettei se ole paiskaantunut maahan, niin silloin todennäköisimmin aiheuttajana on vesi tai tukos, joskus molemmat.

 

Automaattipistoolin kärjessä, sen alapuolella, on pieni reikä. Kurkkaa automaattipistoolin kärkeen, näet siellä valkoisen pienen letkun, jonka lähtöpää on juuri tuon reiän kohdalla. Tämän pienen letkun tehtävä on ”haistaa” kun polttoöljyn pinta tavoittaa pistoolin kärjen, silloin se laukaisee automaattipistoolin ja aineen tulo lakkaa oikeaan aikaan.

Talviolosuhteissa syynä todennäköisimmin on kondensoitunut vesihelmi, joka pakkasella on jäätynyt. Silloin on mahdollista kokeilla esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:

  • Yritä lämmittää pistoolia varovasti esimerkiksi kuumailmapuhaltimella. Jäätynyt pisara on tarkoitus sulattaa ja sen jälkeen vielä haihduttaa vesi pois, ettei ongelma uusiutuisi.
  • Irrota pistooli ja vie pistooli lämpimään tilaan sulamaan ja kuivumaan.

Tukoksen aiheuttajana taasen voi olla jokin roska pistoolin sisällä.   Yritä poistaa tukos esimerkiksi:

  • Tukos voi olla pienessä letkussa, jolloin irrota pistooli ja puhalla paineilmaa pistoolin kärjestä ”väärään suuntaan” sisään (tankkaussunnan vastaisesti). Pidä samanaikaisesti kahvan liipaisin pohjassa. Päästä paineilmaa pistoolin kärjestä niin pitkään, että roska tulee ulos irrotetun pistoolin kahvan päästä.

Automaattipistooli on rikki.

  1. Pistoolin sisällä oleva letku on voinut myös jostakin syystä kahvan sisällä irrota, jolloin se katkaisee polttoaineen syötön liian aikaisin. Automaattipistoolin avaaminen omatoimisesti ei välttämättä ole helppo juttu, joten tässä tapauksessa voi olla parasta hankkia uusi varaosa.   Liitin on liimattu kiinni, kumin irrottaminen voi olla helppoa, mutta purkamisen jälkeen kokoonpano ja saaminen vielä pitäväksi ei ole taattua.
  2. Automaattipistooli on pudonnut ja se on selvästi vaurioitunut. Tähän ei auta muuta kuin tilata uusi varaosa.

Ongelmien ilmetessä aina kannattaa ensin yrittää tutkia mistä vika voisi johtua. Varaosan tilaaminen on turha kustannus, jos vanhan voisi vielä pienillä toimenpiteillä saada toimintakuntoon!

Mainokset